Takaisin

Pirkanmaan turvallisuusklusteri palkittiin

Pirkanmaan turvallisuusklusteri palkittiin

Tampereen ammattikorkeakoulun tällä hetkellä koordinoimalle Pirkanmaan turvallisuusklusterille myönnettiin Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinto kategoriassa Turvallisuusalan yhteistyön edistäjä.

Turvallisuusalan yhteistyön edistäjä -palkinto jaetaan henkilölle, yritykselle, yhdistykselle tai muulle yhteisölle, joka on luonut uusia toimintamalleja turvallisuusalan yhteistyön kehittämiseen tai ollut merkittävän aktiivinen toimija yhteistyön toteuttamisessa. Pirkanmaan turvallisuusklusteri palkittiin turvallisuusalan yhteistyön edistämisestä.

Pirkanmaan turvallisuusklusteri on pirkanmaalaisten turvallisuustoimijoiden verkostomainen yhteenliittymä, jossa ovat mukana viranomaiset, yritykset, oppilaitokset ja yhdistykset. Se vastaa yhteiskunnan turvallisuushaasteisiin yhteistyön avulla. Se on  ennakkoluulottomalla toiminnallaan madaltanut raja-aitoja ja saanut aikaan konkreettisia tuloksia.

Turvallisuusklusteri on perustettu vuonna 2011 Pirkanmaan liiton aloitteesta. Klusterin toimintamalli ja sen toiminta käynnistettiin Poliisiammattikorkeakoulun toimesta. Neljän olemassaolovuotensa aikana klusteri on osoittanut, että avoimen yhteistyön ja sitoutumisen avulla voi saavuttaa konkreettisia tuloksia. Tampereen ammattikorkeakoulu on koordinoinut Pirkanmaan turvallisuusklusterin toimintaa vuodesta 2014 lähtien.

Toimintamallia voidaan pitää sosiaalisena innovaationa, mikä on jo tuottanut uusia turvallisuusalan innovaatioita. Konkreettisista tuloksista voi mainita esimerkkinä alentuneen toimintakyvyn omaavan henkilön kotiin asennettavan siirrettävän sprinklerilaitteen kehittäminen ja toisena esimerkkinä viranomaisten ja kaupan alan toimijoiden välille rakennettu turvallisuustiedon välitysverkosto.

Palkinnon jakaa Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti yhteistyössä kumppaniensa kanssa. Palkinnot jaettiin ensimmäisen kerran tänä vuonna FinnSec-messujen yhteydessä järjestetyssä palkintogaalassa Helsingin messukeskuksessa 19.11.

Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti haluaa nostaa esiin sitä esimerkillistä turvallisuustoimintaa ja turvallisuusinnovaatioita, joita laajalla ja monipuolisella turvallisuusalalla on.

 

Lisätietoa

Petri Murtomäki, projektipäällikkö, petri.murtomaki@tamk.fi

Perttu Heino, tutkimusjohtaja, perttu.heino@tamk.fi

 

Muokattu 29.03.2016