Hyppää pääsisältöön

Kliinisen asiantuntijan ylempi tutkinto-ohjelma

Tampereen ammattikorkeakoulu

Kehittämisosaamisen asiantuntijaksi sosiaali- ja terveysalalle

Kliinisiä asiantuntijoita tarvitaan yhä enemmän sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä ja muuttuvissa toimintaympäristöissä.

Koulutustyyppi

Ylempi AMK-tutkinto

Tutkintonimike

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK

Suunniteltu kesto

1,5-2 vuotta

Koulutuksen laajuus

90 op

Kaupunki

Tampere

Opiskelumuoto

Monimuotototeutus

Kliinisen asiantuntijan tutkinto-ohjelmasta valmistut terveysalan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon. Saat valmiudet tutkimukselliseen kehittämiseen sekä projekti- ja innovaatiotoimintaan, lähijohtamiseen, ohjaus- ja konsultaatiotehtäviin sekä kliiniseen asiantuntijatyöskentelyyn. Mielenterveys- ja päihdetyön opintoihin liittyvät intensiivipäivät järjestetään TAMKin, JAMKin, OAMKin, SAMKin ja Turun AMKin yhteistyössä, mikä edellyttää opintojen aikana matkustamista kertaalleen näille paikkakunnille. Muut lähipäivät toteutuvat Tampereella.

Kliinistä asiantuntijaosaamista tarvitaan erityisesti muuttuvissa olosuhteissa, kun alan palvelujärjestelmät ja toimenkuvat muuttuvat ja kehittyvät. Ylempi tutkinto-ohjelma antaa sinulle valmiudet hankkia tutkittua tietoa toimintasi perustaksi, arvioida kriittisesti oman alasi toimintaa sekä kehittämistarpeita ja kehittää alaa näyttöön perustuen. Saat valmiudet toimia itsenäisesti sosiaali- ja terveysalan asiantuntijatehtävissä.

Syksyllä 2023 alkavassa tutkinto-ohjelmassa hakukohteina ovat:

  • Mielenterveys- ja päihdetyö
  • Kätilötyön kehittäminen

Kätilötyön kehittäjille on tarvetta, koska seksuaali- ja lisääntymisterveyden tarpeet muuttuvat.

Jenna Lamberg ja Sallamaari Isoniemi: Sosiaalisen robotiikan tutkimukselle on tilausta tulevaisuudessa.

Muuttuva palvelujärjestelmä on mahdollistanut monipuolisen työuran.

Hoitotyön käytäntöjen kehittäminen intohimona.

Hengenpelastuksen maailmanmestari on vedessä kuin kotonaan.

Kansansairauksia ehkäistään omahoitoa kehittämällä.

Kaipaatko lisää tietoa?

Lue tarkemmat tiedot tutkinnon sisällöistä, rakenteesta ja valintaperusteista Opintopolusta (linkki yllä ja alla). Hakemiseen liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä TAMKin hakijapalveluihin. Koulutuksen sisältöön liittyvissä kysymyksissä ole yhteydessä Mielenterveys- ja päihdetyö: Nina Kilkku, nina.kilkku@tuni.fi, Omahoidon tukeminen ja kansansairauksien hoitotyö: Tuula-Maria Rintala, tuula-maria.rintala@tuni.fi, Kätilötyön kehittäminen: Sari Räisänen, sari.raisanen@tuni.fi, Bioanalytiikan kehittämisosaaminen: Eeva Liikanen, eeva.liikanen@tuni.fi, Radiografian kehittämisosaaminen: Marja Jaronen, marja.jaronen@tuni.fi