Takaisin

Vakuutusyhtiö Turva lahjoittaa TAMKille 75 000 euroa

Vakuutusyhtiö Turva lahjoittaa TAMKille 75 000 euroa

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on tehnyt Tampereen ammattikorkeakoululle 75 000 euron lahjoituksen, joka kohdistetaan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon koulutusalalle.

Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä (vas.), rehtori Markku Lahtinen, vararehtori Marja Sutela ja Liiketoiminta ja palvelut -koulutusyksikön johtaja Ari-Pekka Anttila (kuva: Aapo Riihimäki, Turva)
Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä (vas.), rehtori Markku Lahtinen, vararehtori Marja Sutela ja Liiketoiminta ja palvelut -koulutusyksikön johtaja Ari-Pekka Anttila (kuva: Aapo Riihimäki, Turva)

– Turvan pääkonttorilla Tampereella työskentelee noin 180 vakuutusalan ammattilaista. Heistä useat eri alan edustajat ovat saaneet oppinsa TAMKissa, josta olemme saaneet Turvaan mittavasti osaamista. TAMK on Turvalle todellinen voimavara, sanoo Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä.

– Tällä lahjoituksella haluamme osoittaa tukemme TAMKin tekemälle arvokkaalle työlle koulutuksen ja tutkimuksen parissa. Tampereen ammattikorkeakoulu on myös olennainen osa Tampere3-hanketta, ja odotuksemme sen tuomia mahdollisuuksia kohtaan ovat suuret, Metsälä toteaa.

Turva on tukenut Tampereen korkeakouluja aikaisemminkin. Yhtiö teki muun muassa viime vuonna lahjoituksen Tampereen yliopistolle.

Lahjoitus on osoitus TAMKin arvostuksesta

Lahjoituksen ottivat vastaan Turvan pääkonttorilla TAMKin rehtori Markku Lahtinen, vararehtori Marja Sutela sekä Liiketoiminta ja palvelut -koulutusyksikön johtaja Ari-Pekka Anttila.

– Tampereen ammattikorkeakoululle on tärkeää, että alueella toimivat yritykset näkevät meidät merkittävinä kumppaneina kehittämässä koulutusta ja tutkimusta. Ennen kaikkea nyt, kun olemme rakentamassa uutta korkeakouluyhteisöä, joka luo uusia käytäntöjä ja uudenlaista osaamista yhteisömme toimintaan, rehtori Markku Lahtinen sanoo.

Vararehtori Sutela näkee, että lahjoitukset ovat merkki siitä, että ammattikorkeakoulun toimintaa arvostetaan.

– TAMKilla on suuri merkitys alueen elinkeinoelämälle. Siitä hyvä esimerkki on Turva, jossa on töissä entisiä opiskelijoitamme insinööreistä tradenomeihin, hän muistuttaa.

Ari-Pekka Anttila kertoo, että lahjoitusvarat menevät suoraa koulutuksen kehittämiseen.

– Meillä Liiketoiminta ja palvelut -yksikössä on todella kehittämishaluista ja innokasta henkilöstöä. Saamamme panostus näkyy varmasti tulevina vuosina koulutuksen tasossa.

Tampere3-fuusio on evoluutio, ei revoluutio

Tampereen uusi korkeakouluyhteisö (työnimellä Tampere3) aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa. Silloin Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät Tampereen yliopisto -nimiseksi säätiöyliopistoksi, josta tulee Tampereen ammattikorkeakoulun pääomistaja. Markku Lahtinen muistuttaa, että muutos käytännön tekemisessä ei tapahdu sormia napsauttamalla.

– Korkeakoulufuusio ei ole revoluutio, vaan evoluutio. Se vaatii aikaa ja rakentuu matkan varrella, hän sanoo.


 

 

 

Muokattu 21.06.2018