Takaisin

Tie musiikkiteatterin ammattilaiseksi kulkee Tampereen kautta

Tie musiikkiteatterin ammattilaiseksi kulkee Tampereen kautta

Tampereella on Suomen ainoa musiikkiteatteriin erikoistunut korkeakoulutus. Alan opiskelijat saavat Tampereen ammattikorkeakoulussa monipuolisen opetuksen ja runsaasti harjoitusta aidoissa työympäristöissä.

Musiikkiteatterin suuntautumispolku TAMKissa on tällä hetkellä alansa ainoa korkeakoulutasoinen koulutus Suomessa. Monipuolisuudessaan se on myös yksi vaativimmista musiikin alan opetusohjelmista. Neljän vuoden aikana opiskelijat saavat opetusta kaikissa musiikkiteatterissa vaadittavissa taidoissa kuten laulamisessa, näyttelemisessä, liikkeessä ja tanssissa.

- Opiskelijamme saavat monipuolisen musiikillisen koulutuksen, musiikkiteatterin osa-alueiden ymmärryksen sekä todella aktiiviset työelämäkontaktit, summaa lehtori Hanna Hurskainen koulutuksen ideologiaa.

- Tavoitteenamme on tehdä jo opiskeluaikana ammattimaista ja laadukasta uuden sukupolven musiikkiteatteria ja näin valmistaa Suomen musiikkiteatterin kärkinimiä. Yhteistyö huippuammattilaisten kanssa takaa koulutuksen laadun.

Yksi vaativan tien kulkijoista on Inna Tähkänen, 25, kolmannen vuoden opiskelija TAMKin musiikkiteatterin koulutuksessa. Hän kulkee kohti unelmaansa ja on valmis tekemään töitä sen eteen.

- Opiskelun myötä olen alkanut ymmärtää omia vahvuuksiani ja heikkouksiani, ja pystyn kehittämään niitä. Haaveeni on päästä tekemään mahdollisimman inspiroivia ja erilaisia teoksia sekä rooleja niin Suomessa kuin ulkomaillakin.  

Tampereella musiikin opiskelijoille on tarjolla runsaasti harjoitusmahdollisuuksia. Tähkänen on opintojensa aikana ollut mukana jo kolmessa Tampereen työväen teatterin suurmusikaalissa, Desiréessä, Cabaretissa ja Kilpakosijoissa sekä koulun omassa produktiossa 6000 Päätöstä. Helmikuussa Tähkäsellä on edessään yksi tärkeä etappi, Wendlan päärooli musikaalissa Spring Awakening.

- Wendla on nuori utelias ja kokematon tyttö, joka intuition ja elämänjanon inspiroimana seuraa sydäntään etsimällä vastauksia, joita yhteiskunta ei 1800-luvun nuorille kerro. Musikaali on aivan mieletön musiikin ja kantaaottavien aiheiden teos. Musiikki on nykyaikaista blues-pohjaista rock-popia, ja tarina sijoittuu vuoden 1891 Saksaan.

Spring Awakening –musikaalin ensi-ilta on 24. helmikuuta TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä. Teoksen ohjaa Samuel Harjanne, joka on tämän hetken kuumimpia musikaaliohjaajanimiä Suomessa.
 

*

Seuraava haku TAMKiin on korkeakoulujen yhteishaussa, joka alkaa 15.3. Syksyllä alkavaan muusikon tutkintokoulutukseen otetaan yhteensä 15 opiskelijaa, suuntautumispolkuja on kolme: musiikkiteatteri, säveltäjä, säveltaide.

*

Lisätietoja:

Hanna Hurskainen, lehtori, TAMK Musiikki/Musiikkiteatteri, hanna.hurskainen@tamk.fi

Inna Tähkäsen ajatuksia musiikkiteatterin opiskelusta

Spring Awakening –musikaalin esittely TTT:n verkkosivuilla

Lisätietoa TAMKin musiikin koulutuksesta ja musiikkiteatterin suuntautumispolusta

 

Muokattu 28.02.2017