Takaisin

Tampereen ammattikorkeakoulu aloittaa yt-menettelyn

Tampereen ammattikorkeakoulu aloittaa yt-menettelyn

Perusrahoituksen lasku haastaa edelleen toiminnan kehittämiseen.

Tampereen ammattikorkeakoulu valmistautuu sopeuttamaan toimintojaan ja kustannuksiaan laskevan valtionrahoituksen mukaisesti. Tämänhetkisen tiedon mukaan TAMKin toimintaan käytettävissä olevan perusrahoituksen arvioidaan laskevan 3,2 miljoonaa euroa vuoden 2017 tasosta vuoteen 2019 mennessä.

Tampereen ammattikorkeakoulu aloittaa 14.8.2017 koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut sopeuttaakseen toimintansa alentuvaan rahoitukseen. Yhteistoimintaprosessissa käsiteltävien henkilöstövaikutusten arvioidaan vastaavan suuruudeltaan enintään 20 henkilötyövuotta toteutuen tarpeen mukaisesti henkilöstön osa-aikaistamisina tai vähentämisinä. Kokonaisuudessaan TAMKissa tehdään vuosittain töitä noin 750 henkilötyövuotta. Neuvottelujen aikana työstetään vaihtoehtoisia toimenpiteitä minimoimaan henkilöstövaikutuksia.

- Olemme jo vuodesta 2012 alkaen varautuneet ennakoivasti laskevaan valtion rahoitukseen. Pienevän perusrahoituksen lisäksi TAMKin toimintaan vaikuttavat myös odotettavissa olevat, yleistä kustannustason nousua enemmän kasvavat menoerät kuten kiinteistöverot ja henkilöstökustannukset, sanoo rehtori Markku Lahtinen.

Lahtinen uskoo, että monialaisessa TAMKissa henkilöstön asiantuntijuutta voidaan kohdentaa nykyistä enemmän ulkoista rahoitusta kasvattavaan toimintaan.

- Tulevina vuosina TAMKin kehittämisessä korostuvat ulkoinen TKI-toiminta ja maksullinen palvelutoiminta, joilla pyrimme saamaan lisätuloja.


Lisätietoja: rehtori Markku Lahtinen, p. 050 524 6525, markku.lahtinen@tamk.fi

 

Julkaistu 08.08.2017