Takaisin

TAMKin Eetu Koskelainen valittiin Huawein globaaliin opiskelijaohjelmaan

TAMKin Eetu Koskelainen valittiin Huawein globaaliin opiskelijaohjelmaan

Maailman johtaviin tieto- ja viestintäteknologia-alan yrityksiin lukeutuva Huawei julkisti perjantaina globaaliin Seeds for the Future -ohjelmaan valitut suomalaisopiskelijat. Kymmenen opiskelijan joukossa on Tampereen ammattikorkeakoulussa tieto- ja viestintätekniikkaa opiskeleva Eetu Koskelainen. Opiskelijat pääsevät Pekingiin ja Shenzheniin tutustumaan ICT-alan uusimpiin innovaatioihin ja kiinalaiseen kulttuuriin.

Huawein Seeds for the Future -opiskelijaohjelmaan valittiin perjantaina kymmenen ICT-opiskelijaa seitsemästä oppilaitoksesta: Aalto-yliopistosta, Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta, Turun yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta, Tampereen ammattikorkeakoulusta, Itä-Suomen yliopistosta ja Vaasan yliopistosta.

"Olin tosi yllättynyt ja iloinen, kun sain puhelun Huaweilta. Odotan mielenkiinnolla kiinalaiseen kulttuuriin tutustumista, uusien ihmisten tapaamista ja käyntiä Shenzhenin teknologia-alueella. On upea mahdollisuus päästä näkemään läheltä Huawein teknologiaa ja yrityskulttuuria", Eetu Koskelainen kertoo.

Kahden viikon intensiivinen opintomatka

Opiskelijat lentävät jo perjantaina Kiinaan, jossa heille on suunniteltu kahden viikon ohjelma. Ensimmäisellä viikolla he tutustuvat Pekingissä Kiinan kieleen ja kulttuuriin. Toisella viikon ryhmä perehtyy Shenzhenissä Huawein pääkonttorilla tieto- ja viestintäteknologian uusimpiin innovaatioihin yrityksen ICT-asiantuntijoiden johdolla.

"Opintomatkamme pääkohdetta Shenzheniä kutsutaan syystäkin Kiinan Piilaaksoksi. Opiskelijat näkevät matkalla konkreettisesti, missä alan terävin kehitys menee ja mitä sinne pääseminen vaatii. Näillä opiskelijoilla on kaikki mahdollisuudet päästä tulevaisuudessa itse kehittämään maailman huipputeknologiaa", kertoo Huawei Suomen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja Hennariikka Andersson.

Seeds for the Future -ohjelmaan valitaan ympäri maailman lahjakkaita opiskelijoita, joilla on intohimoa kehittyä ICT-alan huippuosaajiksi. Huawein kansainväliseen opiskelijaohjelmaan on osallistunut vuodesta 2008 lähtien opiskelijoita 108 maasta ja 350 yliopistosta. Suomalaisopiskelijoille ohjelma järjestetään kolmatta kertaa.

Valitut opiskelijat:
Iita Fourastié (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu), Simo Hokkanen (Itä-Suomen yliopisto), Henri Kajasilta (Turun yliopisto), Satu Koivumäki (Aalto-yliopisto), Eetu Koskelainen (Tampereen ammattikorkeakoulu), Krista Määttä (Jyväskylän yliopisto), Mikko Paaskoski (Vaasan yliopisto), Sanna Räisänen (Jyväskylän yliopisto), Daniel Saxén (Aalto-yliopisto) ja Henri Stenberg (Aalto-yliopisto).

Huawei-yhteyshenkilö – viestintä ja yhteiskuntasuhteet:
Hennariikka Andersson, yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja, Huawei Technologies Oy, 040 845 8066, hennariikka.andersson@huawei.com

Lisätiedot ja kuvat:
Maija Hyötyläinen, Republic of Communications, 050 572 9679, maija.hyotylainen@republic.fi

Lisätietoja Huaweista:
Huawei on johtava maailmanlaajuinen informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) -yritys. Olemme sitoutuneet tarjoamaan digitaalisia älyratkaisuja jokaiselle ihmiselle sekä jokaiseen kotiin ja yritykseen keskittyen neljään ydintoimialueeseen: televiestintäverkostot, IT, älylaitteet ja pilvipalvelut.

Huawei investoi vuosittain vähintään 10 prosenttia liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Uusien innovaatioiden ja teknologisten läpimurtojen avulla yhtiö vastaa asiakkaiden kasvaviin tarpeisiin. Yhtiö työllistää 180 000 työntekijää yli 170 maassa ja maanosassa. Vuonna 1987 perustettu Huawei on työntekijöidensä omistama yksityinen yritys.

Suomessa Huawei aloitti toimintansa vuonna 2008 ja työllistää kaikkiaan 370 henkeä. Yhtiöllä on Suomessa Helsingin myyntitoimiston lisäksi kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta – toinen Helsingissä ja toinen Tampereella.

Lähde: Huawein tiedote, julkaistu 23.11.2018

Kuva: Huawei

Muokattu 26.11.2018