Takaisin

Proakatemia antoi potkun unelmauralle

Proakatemia antoi potkun unelmauralle

Käteiskuitit ovat kadonneet ja kirjanpitäjä muistuttelee puuttuvista kuiteista. Tommi Keräsen yrityksellä on ratkaisu monen yrittäjän ongelmaan.

Webotas on tuorein yritys, jossa TAMKin Prokatemiasta valmistunut Keränen on mukana. Webotaksen eTasku-mobiilisovellus mahdollistaa käteiskuittien säilömisen ja toimittamisen suoraan yrityksen kirjanpitäjälle.

– Palvelu toimii ja yrittäjät ovat kokeneet sen tarpeelliseksi. eTaskun tulevaisuuden näkymät ovat todella hyvät, ja uskon, että seuraavan vuoden aikana tulemme myös palkkaamaan uusia työntekijöitä, Keränen iloitsee.

Tällä hetkellä 23-vuotias Keränen on mukana kolmessa eri yrityksessä. Jo aloittaessaan liiketalouden opinnot hänelle oli selvää, että hän pyrkii ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen TAMKin yrittäjyyden yksikköön Proakatemiaan. TAMKissa jo 15 vuotta toimineessa Proakatemiassa opiskellaan tiimiyrityksissä ja tehdään aitoja, liike-elämästä saatuja toimeksiantoja.

– Lukeminen ja asioiden ulkoa opetteleminen ei ole minun juttuni. Olen aina tykännyt tehdä asioita itse ja haastaa itseäni. Proakatemiassa opin sen, että kaikki on mahdollista. Mikään muu ei seiso sinun ja unelmiesi tiellä kuin sinä itse.

Hype Osuuskunta, toinen yritys, jossa Keränen on mukana, kierteli viime kesänä festareilla tarjoamassa älypuhelinten latauspalvelua.

– Kokemus oli niin huikea, että vieläkin tulee asiaa muistellessa hyvä mieli. Power it -latauspalvelun kanssa tuli aivan älytön kiire. Todella moni asia olisi voinut mennä pieleen, mutta jollain ihmeen tavalla siitä selvittiin.

Hyvien yhteistyökumppaneiden löytyminen on Keräsen mielestä hyvin tärkeää.

– Saan tehdä juuri niitä asioita, mistä nautin, ja huikealla työporukalla. Osaavan tiimin kanssa pääsee paljon pidemmälle kuin hakkaamalla päätä seinään yksin.

"Tiimiyrityksissä tarvitaan erilaisia ihmisiä, joten Proakatemiaan sopivaa ihmistyyppiä on vaikea määritellä. Yritteliäisyydestä, aktiivisuudesta, yhteistyökyvystä ja oppimisen halusta on varmasti hyötyä opintojen aikana. Vastoinkäymisiäkin tulee, kun yrittäjänä toimitaan, joten myös sitkeys ja optimistisuus ovat hyviä ominaisuuksia."

Veijo Hämäläinen, koulutuspäällikkö

 

TEKSTI: ARJA HAUTALA
KUVAT: JOEL FORSMAN

 

****

Juttu on julkaistu TAMK.nyt-verkkolehdessä. Lue lisää TAMK.nytin juttuja!

****

Julkaistu 29.03.2016