Takaisin

Opiskelijan tarina - Tomi Kuusela: Insinöörin YAMK-tutkinto paransi hakukelpoisuutta virkoihin

Tomi Kuusela: Insinöörin YAMK-tutkinto paransi hakukelpoisuutta virkoihin

Automaatioteknologian koulutus

"Automaatioteknologian YAMK-opinnot antoivat minulle hakukelpoisuuden ylempää korkeakoulututkintoa vaativiin virkoihin. Se oli myös suurin tavoitteeni koulutuksen osalta. Muita syitä koulutukseen hakeutumiselle oli automaatioteknologian osaamisen kehittyminen sekä koulutuksen tuoman pätevyyden mahdollistava korotus palkkaani, kertoo insinööriksi (ylempi AMK) automaatioteknologian koulutuksesta valmistunut Tomi Kuusela.

Kuka olet?

Asun Tampereen Hervantajärvellä kuusihenkisen perheeni kanssa, johon kuuluu avopuolisoni lisäksi kaksi yläasteikäistä teiniä ja kaksi ala-asteikäistä vipeltäjää. Perheen yhteinen aika menee luonnossa seikkailuun ja lasten harrastusten parissa, johon tällä hetkellä on kovana toiveena saada kaveriksi nelijalkainen seuralainen koko perheen iloksi.

Millainen on työhistoriasi?

Olen 31-vuotias, tammikuussa 2018 insinööri (ylempi AMK) valmistunut tamperelainen,  jonka innostuksen kohteena ovat ilmailu ja ilmailuteknologian koulutus. Oman työhistorian suunnan muovasi Ilmavoimissa suoritettu varusmiespalvelus erikoisjoukkojen apumekaanikkona. Ennen varusmiespalvelusta hain lukion jälkeen rakennustekniikan koulutusohjelmaan aikaisemman työkokemukseni takia. Tämä vaihtui pian kone- ja tuotantotekniikan koulutusohjelmaan Tampereen ammattikorkeakoulussa, ja tietenkin lentokonetekniikan suuntautumiseen.

Tätä ennen suoritin Mäntän seudun koulutuskeskuksessa lentokoneasentajan koulutuksen aikuisopintoina. Se siivitti pääsyn Patria Aviation Oy:n palvelukseen F-18 Hornet-huoltoon. Kone- ja tuotantotekniikan insinööriopintojen (AMK) aikana työllistyin Mäntän seudun koulutuskeskukseen opettajaksi ja laatupäälliköksi, jossa työskentelen myös tällä hetkellä päätoimisesti. Vuosien varrella olen ylläpitänyt Ilmavoimien kaluston ja toiminnan mielessäni toimiessani MPK:n reserviläiskouluttajana Ilmapuolustuspiirissä.

Mikä sai sinut innostumaan opiskelusta?
 
Automaatioteknologian YAMK-opinnot mahdollistavat minulle hakukelpoisuuden ylempää korkeakoulututkintoa vaativiin virkoihin, mikä myös oli suurin tavoitteeni koulutuksen osalta. Nyt voin hakea YAMK-koulutuksen kautta huomattavasti useampiin tehtäviin  ja virkoihin. Muita syitä koulutukseen hakeutumiselle oli automaatioteknologian osaamisen kehittyminen sekä koulutuksen tuoman pätevyyden mahdollistava korotus palkkaani.
 
Parasta opinnoissa oli samanhenkisten insinöörien kokoontuminen lähiopetuspäiviksi viikon päätteeksi opiskelijaelämää seuraten. Luokan yhteishenki oli ensimmäisestä päivästä alkaen loistava ja porukka alkoi nivoutua yhteen erityisesti WhatsApp-ryhmän perustamisen jälkeen, joka vieläkin ilmoittelee iloisesti olemassaolostaan viikoittain, kun tapahtuu uutta ja jännää:). Erityisesti mieleeni jäi opiskelusta innovaatiokurssi, jonka ansiokkaat ryhmäkohtaiset esitykset paransivat maailmaa ja visioivat tulevaisuutta viikosta toiseen.

Mistä teit opinnäytetyösi?
 
Opinnäytetyöni nimi on "Ilmailuteknologian koulutus Pirkanmaalla", jossa paneuduin ajankohtaiseen aiheeseen toisen ja korkeakouluasteen ilmailuteknologian opintojen kehittämiskohteiden määrittämiseen. Koulutus on ollut murroksessa ja uutisissa viimeiset vuodet. Valitettavasti suurelta osin negatiivisessa mielessä, jolloin koulutuksen järjestäjien tulee löytää uusia tapoja osaamisen kehittymisen luomiseen.

Mikä  on opintojen merkitys omalla urallasi?
 
Ylempi korkeakoulututkinto mahdollisti hakukelpoisuuden urani kehittymisen kannalta oleellisiin työtehtäviin. Opinnot ovat myös  kasvattaneet haluani edetä uusiin vaativiin tehtäviin. Suurta mielenkiintoa kevääseen on tuonut sivutoimisen opettajan tehtävät konetekniikan AMK-opiskelijoiden opinnäytetöiden ohjauksessa Tampereen ammattikorkeakoulussa. Pääsen elämään prosessin myös näin arvioijan ja ohjaajan näkökulmasta.

Kenelle suosittelisit opintoja?
 
YAMK-opinnot soveltuvat erinomaisesti itsensä kehittämisestä kiinnostuneille insinööreille. Ne tarjoavat joustavan tavan suorittaa opinnot työn ohessa. Koulutuksen jakaantuminen lähi- ja etäopetuksen välille mahdollisti osittain henkilökohtaiset opintopolut opintojen suorituksessa ja ajankohdissa. Automaatioteknologian YAMK-koulutus soveltuu hyvin kone- ja sähkötekniikan opiskelijoille, jotka haluavat kehittyä automaatio- ja tuotantotekniikan ammattilaisina.

Lue lisää koulutuksesta >

Päivitetty 02.05.2018