Takaisin

Miina Kivelä: Intohimona digitaalinen markkinointi

Miina Kivelä: Intohimona digitaalinen markkinointi

Miina Kivelä on unelma-ammatissaan. Hän saa tehdä työkseen sitä mitä haluaisi muutenkin tehdä - opettaa ainetta, jonka tärkeydestä vakuuttui jo opiskeluaikana. Vuoden alusta TAMKin liiketalouden ensimmäisenä digitaalisen markkinoinnin lehtorina aloittanut Kivelä sai myös itse muokata tulevaa toimenkuvaansa.

– Digitaalinen markkinointi on minulle intohimo. Sitä on myös erittäin palkitsevaa opettaa, sillä opiskelijat, alasta riippumatta, syttyvät ja innostuvat aiheesta, Kivelä sanoo. 

Kun Kivelä aloitti tietojenkäsittelyn tradenomiopintonsa kaksitoista vuotta sitten syksyllä 2005, hän innostui digimaailmasta heti, poltti CD-levyjä, teki nettisivuja, opetteli photoshoppia ja wordia. Aika oli silloin erilainen, Facebook yleistyi vasta vuoden 2007 tietämillä ja Snapchatista ei ollut tietoakaan. Nyt monien opiskelijoiden tietämys sosiaalisessa mediasta ja digitaalisesta viestinnästä on huikealla tasolla.

– Tunneillani on opiskelijoita, joilla saattaa olla kymmeniä tuhansia seuraajaa Instagramissa tai YouTubessa. Heillä on aihepiiristä valtavasti käytännön kokemusta ja he pystyvät jakamaan ryhmälle mahtavia esimerkkejä. Esimerkiksi jotkut opiskelijoista kiertävät maailmalla valokuvaamassa Instagramiin tai pitävät suosittua lifestyleblogia.

Tradenomiopintojen jälkeen Kivelän opinnot TAMKissa jatkuivat ylemmällä AMK-tutkinnolla ja opettajan pedagogisilla opinnoilla. Kivelä toimii myös yrittäjyyttä opiskelevien valmentajana Y-kampuksella. Opettajan ja kouluttajan työnsä välillä Kivelä kävi käynnistämässä Tampereen yliopistolla sijaitsevaa Y-kampusta.

Kohti viihteellisyyttä

Kivelä määrittelee digimarkkinoinnin olevan kaikkea niitä markkinointitoimenpiteitä, joita voi nähdä tai tehdä tietokoneella tai omalla kännykällä. Maailma on hänen mielestä menossa kohti viihteellisyyttä. Vaikka asia olisi vakava, toivotaan, että se olisi paketoitu viihteelliseen muotoon.

Raja journalismin ja mainonnan välillä on häilyvä.

– Suositut somevaikuttajat, instagrammaajat, tubettajat tai bloggaajat saattavat tehdä tuotesijoittelua sisältäviä postauksia tai videoita. Kaikki eivät välttämättä ymmärrä, että se on mainontaa ja somevaikuttajat saavat työstään rahaa. Siksi markkinoinnin erottaminen journalismista on haastavaa, Kivelä sanoo.

Yrityksille somevaikuttajat ovat tärkeitä, koska he markkinoivat yrityksen tuotteita.

– Monella somevaikuttajalla saattaa olla isompia seuraajamäärä kuin esimerkiksi Aamulehdellä. Mainostajat tavoittavat somevaikuttajan kautta suuremman ihmismäärän verrattuna siihen, että yritys laittaisi itse oman digin digikampanjan pystyyn.

Kanava kerrallaan haltuun

Kivelää pyydetään usein kouluttamaan digitaalisuutta ja sosiaalista mediaa eri ryhmille. Aihe on laaja ja siksi näkökulma on valittava kuulijoiden mukaan.

– Koulutin äskettäin opinto-ohjaajia, heille puhuin oppimisen näkökulmasta. Keskityimme siihen, miten sosiaalista mediaa voi käyttää oman asiantuntijuuden esille tuomisessa. Omaa asiantuntijuutta voi rakentaa esimerkiksi laittamalla LinkedIn-profiilinsa kuntoon tai twiittaamalla seminaareissa, joihin osallistuu. Voi myös perustaa oman ammattiblogin. Keskustelimme opojen kanssa myös siitä, millaisia digivälineitä nuoret toivovat, että opetuksessa käytettäisiin.

Kivelä rauhoittelee niitä, joita digimaailman hektisyys ja teknisyys pelottavat. Hänen mielestään digiä ei kannata ajatella liian ahdistavana asiana. Kaikkea ei tarvitse osata heti.

– Esimerkiksi opinto-ohjaajia kannustin ottamaan yhden digivälineen kerrallaan käsittelyyn ja harjoitella ensin sitä. Monia kiinnosti esimerkiksi helppokäyttöinen graafisen suunnittelun ohjelma Canva, josta olen itsekin nyt todella innostunut.

Reaaliaikaisuus nousussa

Somebarometrien mukaan video on nyt iso juttu, ja niiden suosio kasvaa räjähdysmaisesti sosiaalisen median kanavissa.

– Reaaliaikaisuus on toinen merkittävä tämän ajan ilmiö. Asioihin pitää pystyä reagoimaan heti. Yritykset kuvaavat videopätkiä, esimerkkinä Instagramin Stories-videot. Videot säilyvät vuorokauden ja sitten ne katoavat, Kivelä toteaa.

Kolmas tärkeä trendi on se, että digitaalisissa kanavissa mennään sisältö eikä kanava edellä. Tuotetaan mielenkiintoista sisältöä ja muokataan sitä eri kanaviin. Harvoin pystyy tekemään yhtä julkaisua, joka käy sellaisenaan täysin samanlaisena vaikkapa Instagramiin, tai Twitteriin Facebookkiin.

Missä kanavissa ja minkälaista sisältöä sitten pitäisi tuottaa, jotta omat julkaisut saisivat näkyvyyttä?

– Mielenkiintoiset sisällöt ja johdonmukaisuus julkaisuissa ovat kaksi kärkipään asiaa, oli kanava mikä tahansa. Oma selkeä tyyli sisällön tuotannossa, taustalla hyvät ideat ja laadukas tapa tuottaa, oli se sitten tekstiä, kuvaa tai videota. Julkaisuja tulee olla säännöllisesti. Myös visuaalisuudessa on oltava johdonmukainen, mietittävä tarkkaan fontit ja värimaailma, Kivelä summaa.

Kivelän oma lempikanava on Instagram, jossa hän viihtyy myös vapaa-ajallaan. 

– Yleensä avaan selaimeeni ensimmäisenä Facebookin, se on tuttu ja turvallinen. Vietän sosiaalisessa mediassa useamman tunnin päivässä, mutta se kuuluu työhöni, enkä kuole, jos joudun olemaan muutaman päivän ilman somea, Kivelä sanoo.

Content designeriksi vai seo-manageriksi?

Digitaalisen markkinoinnin ympärille syntyy jatkuvasti uusia ammatteja. Kivelä käy välillä vilkaisemassa TE-palvelujen nettisivuilla, millaisia osaajia nyt etsitään.

– Tällä hetkellä haussa on esimerkiksi seo-manager, hakukoneoptimointipäällikkö, sisällön suunnittelija, content designer, digital marketing specialist, sisällön tuottaja ja somemanageri.

Digistä ja somesta puhutaan TAMKissa jo monien markkinoinnin, myynnin ja liiketoiminnan suunnittelun kurssien sisällä, vaikka ne on vielä nimetty perinteiseen tyyliin. Keväällä 2018 tulee opintotarjontaan myös uusi, täysin sosiaaliseen mediaan keskittynyt kurssi: Social Media Marketing. Lisäksi muutaman tunnin mittaisia työpajoja ja koulutuksia toteutetaan esimerkiksi somerekrytoitumiseen keskittyneen Someta Duuniin-hankkeen kautta, jossa Kivelä on myös mukana asiantuntijana.

– Markkinointi- ja myyntitaitojen hallitseminen kuuluu kaikille, alasta riippumatta. Esimerkiksi yrityksestä on löydyttävä henkilö, jolla on mielenkiintoa sosiaalisen median käyttämiseen tai sitten ostettava se palvelu muualta. On aivan hölmöä avata yritykselle Twitter-tili, jos kukaan ei halua sitä käyttää. Valmistuvat opiskelijat tarvitsevat myös digitaitoja, brändäämisen oppeja ja itsensä markkinoimisen ja omien vahvuuksien korostamisen kykyä pärjätäkseen tulevaisuuden työnhaussa. Digi on tullut jäädäkseen.

Miina Kivelä - LinkedIn

Teksti: Arja Hautala
Kuva: Tiina Suvanto

Kivelän vinkkejä "digiummikolle"

  • ota kanava kerrallaan haltuusi
  • testaa kuukauden ajan uutta inspiroivaa digivälinettä
  • laita LinkedIn-profiilisi kuntoon
  • lue ja jaa somessa eteenpäin jonkun kirjoittama blogikirjoitus
  • ota kiinni joku nuoren näköinen ihminen ja kysy häneltä vinkkejä 
Julkaistu 20.11.2017