Takaisin

Hyvästä työyhteisöstä parhaaksi – huippuvalmentaja Dettmann korosti yksilön merkitystä

Hyvästä työyhteisöstä parhaaksi – huippuvalmentaja Dettmann korosti yksilön merkitystä

Koripallovalmentaja Henrik Dettmann (vas.) ja projektipäällikkö Petri Murtomäki (kuva: Kukka-Maaria Korko)
Koripallovalmentaja Henrik Dettmann (vas.) ja projektipäällikkö Petri Murtomäki (kuva: Kukka-Maaria Korko)

Monet metsä- ja kuljetusalan yrityksistä ovat alle kymmenen hengen yrityksiä, jolloin esimiehen ja työntekijöiden yhteistyön haasteet näkyvät isoja yrityksiä selkeämmin. Henkilöstö on yleensä hyvin sitoutunutta työhönsä. Metsä- ja kuljetusalan yrityksille suunnattu, Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama Log Inno -hanke alkoi vuonna 2016 ja päättyy tammikuussa 2019.

- Tämä hanke on ollut erittäin tarpeellinen, sillä alallamme on tällä hetkellä pulaa työntekijöistä. Lisäksi yritysten pitäisi myös kehittyä. Todella hienoa, että hankkeessa kehitetyt toimintakonseptit voidaan ottaa käyttöön yrityksissä, totesivat yhteistyökumppanien edustajat, Metsäalan kuljetusyrittäjien ry:n toiminnanjohtaja Kari Palojärvi ja Koneyrittäjien liiton kehittämispäällikkö Timo Makkonen.

Työntekijä on yrityksen tärkein voimavara

UKK-instituutin työhyvinvointiseminaariin 15.11. oli kokoontunut metsä- ja kuljetusalan toimijoita pohtimaan työhyvinvointia ja tuottavuutta alan pk-yrityksissä sekä hankkeen tuloksia. Lehtori Manne Viljamaa TAMKista toi seminaariin puunkorjuuyrityksen työntekijän näkökulmaa ja kertoi hankkeessa yritysten kanssa kehitetyistä käytännön toimintamalleista. Yliopettaja Jarmo Perttunen TAMKista esitteli yrityksille toteutettuja Firstbeat®-hyvinvointimittauksia, jotka auttavat työntekijöitä ja yrityksen johtoa näkemään, missä tilanteissa työ on stressaavinta ja voisiko työtapoja kehittää kevyemmiksi. Metsäkoneyrityksen puheenvuoron seminaarissa käytti Anna-Maija Kiesiläinen, Metsä-Kiesit Oy:stä. Hankkeen ansiosta yrityksessä tiedostettiin  työhyvinvoinnin kokonaisvaltaisuus ja se, että yritys ei ole mitään ilman hyvinvoivaa henkilöstöä.   

Syötä pallo vapaalle miehelle!

Seminaarissa esiintyneen koripallon Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannin esitys ei jäänyt urheiluhehkutukseksi, vaan Dettmann pureutui syvemmälle johtajuuden ytimeen. 40 vuoden valmentajauran tehneen Dettmannin opit soveltuvat jokaiselle työtä tekevälle. Dettman pyysi yleisöä miettimään, valmentavatko he joukkuetta vai pelaajia?.

Dettmannin mukaan valmentajan tulee hyväksyä ja tunnistaa ihmisten erilaisuus ja kaivaa jokaisesta esiin juuri hänen vahvuutensa. Se on syy siihen, miksi pelaaja tulee ennen joukkuetta. Dettmann korosti, että lopulta kaikkein suurimman kamppailun jokainen käy itsensä kanssa, ja motivaationkin täytyy tulla ihmisestä itsestään.

Dettman kiteytti työelämän pelisääntöjä:

  • Työyhteisöissä on syytä miettiä, ketkä peliä pelaavat ja millaisia pelaajia meillä on.
  • Mieti omaa pelipaikkaasi ja kysy itseltäsi, miksi olen täällä töissä. Kysy kysymys myös omalta esimieheltäsi.
  • Muista kiittää kaveria ja jakaa hyvää. Auta vastustajakin ylös maasta, jotta peli voi jatkua.

Dettmannin pelifilosofian ydin kuuluu näin: syötä pallo vapaalle miehelle! Tähtipelaajien ympärillä pyörivä peli turhauttaa rivimiehen ja pian koko joukkueen. Kaikille täytyy antaa mahdollisuus onnistua.

"Löysät pois" ei kehitä organisaatiota - jatkuva oppiminen kyllä

Lean-yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Arsalo valotti lean-johtamisen olemusta kokonaisvaltaisena oppimisjärjestelmänä, jossa kaikista työntekijöistä koulitaan luovia ongelmanratkaisijoita. Lean on paljon muutakin kuin "löysät pois". Arsalon mukaan yrityksen menestys rakentuu niiden ihmisten varaan, jotka toimivat asiakasrajapinnassa, koska siellä tulevat esiin toiminnan epäkohdat ja onnistumiset. Yrityksen johdon tulisikin olla erittäin kiinnostunut siitä, mitä tuossa rajapinnassa tapahtuu.  

Johtaja Kirsi Stenius Scandic Tampere Station -hotellista painotti esimiestyössä jatkuvaa oppimista ja kokonaisvaltaista otetta.

- Rakenna siis luottamusta, näytä esimerkkiä ja inspiroi, ole rohkeasti oma itsesi, tee yhteistyötä ja pyydä palautetta, Stenius kiteytti Suomen parhaaksi työpaikaksi tänä vuonna valitun Scandic-hotellien filosofian.

Seminaarin lopuksi toimitusjohtaja Heikki Pajuoja kertoi Metsäteho Oy:n roolista työhyvinvoinnin edistämisessä metsä- ja kuljetusalalla ja esitteli Metsätehon koordinoimaa Metsähyvinvointi-hanketta.


Lisätietoa seminaarista:
Petri Murtomäki, projektipäällikkö
petri.murtomaki(at)tamk.fi
http://loginno.fi/


Teksti: Kukka-Maaria Korko ja Annina Korpela

 

Muokattu 22.11.2018