Takaisin

Droneja hyödynnetään useilla toimialoilla

Droneja hyödynnetään useilla toimialoilla

TAMKissa pidettyyn Arctic Drone Labs -seminaariin 27.10. osallistui noin viitisenkymmentä dronetoiminnasta kiinnostunutta ja dronejen kanssa työskentelevää.  He edustivat useita eri liiketoiminta- ja tutkimusaloja ympäri Suomen.

Tilaisuuden tavoitteena oli tuoda valtakunnallisella tasolla yhteen dronetoiminnasta kiinnostuneita, jakaa uusinta tietoa droneista bisneksessä ja tutkimuksessa sekä luoda mahdollisuus verkostoitumiselle.

Puhujina olivat tilaisuudesta vastaava Paavo Kosonen, Oulun yliopisto; Piia Moilanen, TEKES; professori Ryuji Kohno, Oulun yliopiston Japanin tutkimusyksikkö CWC Nippon; Antti Perttula ja Kalle Tammi sekä Mars-projektin opiskelijat, TAMK;  ohjelmajohtaja Tero Blomqvist, Smart Tampere; Jussi Aaltonen, TTY; ja Patrick Halford, IBM Nordics. Iltapäivällä osallistujat vierailivat TAMKin laboratoriotilassa ja Saku Pihlman kumppaneineen kertoi Revi Nordic OY:stä. Lisäksi vierailtiin Pirkkalassa vastikään avatussa ilmailualan koulutuskeskuksessa, jossa isäntänä toimi Juhani Anttila TREDUsta.

TAMK on vahvistanut rooliaan dronetoiminnan kehittämisessä päämäärätietoisesti. TAMKin oma DRONE-osaaja-hanke on käynnissä http://drone-osaaja.fi/  ja hankkeen toimijat verkostoituvat aktiivisesti myös valtakunnallisesti. TAMK jatkaa yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden organisaatioiden kanssa droneihin liittyvää kehittämistyötä edelleen sekä DRONE-osaaja-hankkeessa että uusien hankeideoiden myötä.

Tilaisuuden järjesti Oulun yliopisto, Hilla Center Paavo Kosonen, Project Manager, HILLA Varsinais-Suomi, University of Oulu
Muokattu 06.11.2017