Takaisin

Biourea-hankkeessa kokeillaan erilliskerätyn virtsan ja käymäläkompostin hyötykäyttöä

Biourea-hankkeessa kokeillaan erilliskerätyn virtsan ja käymäläkompostin hyötykäyttöä

TAMK on mukana Biourea-hankkeessa. Tavoitteena on laatia malli ja kokeilla käytännössä laajamittaisen erilliskerätyn virtsan ja käymäläkompostin keräyksen, käsittelyn ja hyötykäytön teknisiä toteutuksia. Hankkeessa edistetään myös erilliskerätyn virtsan ja käymäläkompostin tuotteistamista lannoitevalmisteeksi.

Ensimmäisenä vuonna kerätään virtsaa ja käymäläkompostia lannoitekäyttöön, etsitään sopimusviljelijät sekä vanhennetaan ja kompostoidaan biomassat turvallista käyttöä varten. Toisena vuonna toteutetaan lannoitus- ja kasvatuskokeet ja tehdään lannoite-, hygienia-, turvallisuus- ja satokokeet. Lisäksi laaditaan kustannus- ja elinkaaritarkastelut virtsan erilliskeräyksen vaativan infrastruktuurin ja nykyisen jätevesienpuhdistusjärjestelmän välillä.

Hanke toteutetaan Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK), Käymäläseura Huussi ry:n ja Suomen ympäristökeskuksen yhteishankkeena. Hankkeessa ovat mukana Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MKT) asiantuntijana sekä yhteistyöviljelijä, jonka kanssa toteutetaan lannoituskokeet.

Hanketta rahoitetaan ympäristöministeriön Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta (ns. Raki-ohjelma).

Biourea – Innovatiivinen lannoitevalmiste suljetun ravinnekierron toteuttamisessa 2015-2016
 

Lisätietoja:

www.huussi.net

HS:n artikkeli 25.8.2015: Helsinkiläisravintola tarjoaa asiakkaiden virtsalla kasvatettuja vihanneksia

 

Valokuva: © Picjumbo, Viktor Hanacek

Muokattu 06.06.2016