Nuorten terveyspeliin terveystietoa, visuaalisuus ja musiikki Tampereen ammattikorkeakoululta

Nuorten terveyspeliin terveystietoa, visuaalisuus ja musiikki Tampereen ammattikorkeakoululta

Tampereen ammattikorkeakoulu on suunnitellut ja tuonut terveystiedon, visuaalisuuden ja musiikin tuoreeseen, varhaisnuorille tehtyyn peliin. Peli houkuttelee nuoret sosiaalisuuteen ja liikkumiseen, ja pelissä eteneminen edellyttää myönteisiä terveysvalintoja ja -vastauksia pelissä ohjattavilta pelihahmoilta. Terveyspelin kehittämistyötä johti Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitos.

Pirkanmaan ammattikorkeakoulu (PIRAMK) vastasi hankkeen alkuvaiheessa työstä, jolla selvitettiin vanhimpien peruskoululaisten terveydentilaa sekä heidän terveystoiveitaan terveyspelin sisällön suunnittelun pohjaksi. Oppilailta kysyttiin myös peli-ideoita sekä heidän pelitottumuksiaan ja visuaalisia ja äänellisiä odotuksiaan kiinnostavalta peliltä.

Tulokset nuorten terveystilaselvityksestä ja heidän toiveensa vaikuttivat pelin suunnitteluun ja toteutukseen: peli tehtiin tukemaan sosiaalisuutta - yhdessä tekemistä, ja se motivoi liikuntaan ja tukee pelaajan elintapojen ja omien valintojen yhteyttä hänen hyvinvointiinsa ja terveyteensä. Keskeistä pelin suunnittelussa oli myönteinen näkökulma nuorten nykymaailmaan, ja tavoitteena oli peli, joka tukee nuoren oppimista viihdyttävällä tavalla.

PIRAMK suunnitteli ja teki terveyspelin äänimaailman ja musiikin. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) suunnitteli ja teki terveyspelin visuaalisen maailman. Pelissä edetään ohjaamalla 3D-grafiikalla tehtyjä pelihahmoja (avatar), joista kullakin on alkutilanteessa jokin nuorten terveyttä ja hyvinvointia heikentävä piirre: huono unirytmi tai ryhti, epäterveellisestä ruokavaliosta johtuva ylipaino tai päihteiden käyttö. Pelin edetessä myönteisesti myös pelihahmojen elintavat paranevat.

TAMKissa on suunniteltu terveyspelin kaupunkimaisemat. 3D-grafiikalla toteutetut kaupunkimaisemat ovat pelin alussa likaiset ja epäviihtyisät, mutta loppuvaiheessa kaupungista on tullut kaunis, siisti ja viihtyisä - niin visuaalisesti kuin äänimaisemaltaan. Pelin hahmot ja kaupunkimaisemat TAMK on tehnyt ns. puhtaalta pöydältä, ilman minkäänlaisia valmiita piirrospohjia; tämä on pelialalla poikkeuksellisen harvinaista.

PIRAMK ja TAMK yhdistyivät vuoden 2010 alussa muodostaen nykyisen, uuden TAMKin. Tämän terveydenhoidon, fysioterapian, av-ilmaisun ja tietotekniikan opiskelijat ovat osallistuneet terveyspelin suunnitteluun ja toteutukseen osana opintojaan ja harjoitustöitään. Terveyspeli on tehty viihdyttämään varhaisnuoria eli 12-16-vuotiaita, ja peli voi toki olla tulevaisuudessa myös yksi työväline peruskoulujen terveyskasvatuksessa.

Terveyspelin kehittämistyö on osa TAMKin tutkimus- ja kehittämistyötä, ja sen lisäksi terveyspelin suunnitteluun ja toteutukseen ovat osallistuneet Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto sekä useat yritykset. Hankkeen päärahoittaja oli Tekes (Finn-Well-ohjelma). Rahoittajia olivat myös Hermia Yrityskehitys Oy ja muun muassa Tiedekeskus Hermia.

Kehittämistyö sisältyy tamperelaisten korkeakoulujen yhteiseen Pirkanmaan käyttäjäkeskeinen hyvinvointiteknologia -ohjelmaan (HYVITE). Kehittämishankkeella on yhteydet sekä japanilaisiin ja USA:laisiin pelialan toimijoihin, ja englanniksi käännettävää terveyspeliä on tarkoitus testata kansainvälisesti. Mahdollisesti nuorten terveyspelin pohjalta kehitetään toinen peliversio - ikääntyneille.

Lisätietoja: http://tervi.cs.uta.fi/

Kimmo Vänni
tutkimuspäällikkö
puh. +358 50 320 9573
etunimi.sukunim@tamk.fi

Tarja Heinonen
ohjelmavastaava
puh. 050 568 5354
etunimi.sukunimi@tamk.fi


Päivitetty 07/29/2011