Kansainvälinen tutkimus- ja kehitystoiminta
Globalisoituvassa maailmassa kansainvälistymisellä on suuri merkitys. Euroopan unioni on selkeästi nostanut esiin maakuntien ja alueiden merkityksen myös yritysten kansainväliselle kilpailukyvylle. On kyettävä kilpailemaan osaavista ammattilaisista, hankkeista ja elinkeinoelämän tutkimus- ja kehittämistoiminnasta muiden maiden kanssa ennen muuta laadulla. Toisaalta suomalaisilla toimijoilla tulee olla edellytykset osallistua ja hyödyntää avautuvia yhteistyömahdollisuuksia.
TAMKin kansainväliset verkostot ja TKI-hanketoiminta avaavat pirkanmaalaisille ja valtakunnallisille yhteistyökumppaneille luontevan ja luotettavan väylän kansainvälistymiseen, olipa se sitten uusien kumppanuuksien muodostamista tai avauksia kansainvälisille markkinoille. Yhdessä toimimalla saavutetaan synergiaetuja, pienennetään riskejä ja opitaan yhdessä. TAMKin kansainvälisenä toimintakenttänä ovat paitsi Pohjoismaat ja Eurooppa, myös muut maat ja maanosat.
Kansainvälisissä verkostoissa toimiminen ja hankeyhteistyö ovat nykypäivää monissa työelämän tilanteissa. Osallistuminen kansainväliseen hanketoimintaan tarjoaa osallistujille oivan tilaisuuden syventää kansainvälistä osaamistaan sekä hankkia uutta tietotaitoa.

Lisätietoja
Hanna-Greta Puurtinen
kehittämispäällikkö, kansainväliset kumppanit
p. 050 373 2947
etunimi.sukunimi@tamk.fi
Päivitetty 01/17/2012